Ympäristö
Haluamme kantaa vastuumme yhteisestä ympäristöstämme. Olemme toimineet aktiivisesti ympäristökysymyksissä jo pitkään ja meillä on ollut ISO 14001 ‑ympäristösertifikaatti vuodesta 2001. Olemme esimerkiksi toteuttaneet erilaisia ympäristöprojekteja veden säästämiseksi ja kuljetusten sekä energiankäytön optimoimiseksi. Yksi toimintamme kulmakivistä on käyttää vain välttämätön määrä resursseja.
ISO 14001
ISO 14001 on ympäristöohjausjärjestelmä, jonka tarkoituksena on ympäristötyön tehostaminen ja parantaminen. ISO 14001 ‑standardin tavoitteena on toiminnasta ympäristölle aiheutuvien kokonaisrasitusten jatkuva vähentäminen. Standardia käyttämällä hallitsemme ympäristötyön etenemistä sekä tulosten että kustannusten osalta. Standardin avulla voidaan
- kartoittaa ja vähentää toimintojen ympäristövaikutuksia
- asettaa konkreettisia ympäristötavoitteita parannusten toteuttamiseksi
- luoda perusta uskottavalle ympäristötyötä koskevalle viestinnälle
- ottaa käyttöön ympäristöjohtamisohjelma ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi
- valvoa, että ympäristötyö toimii
- seurata ja arvioida jatkuvasti ympäristötyötä
- toteuttaa seurantaan ja arviointiin perustuvia jatkotoimia
- ottaa käyttöön ympäristötyön ohjausrutiineja
Oma vedenpuhdistuslaitos ja bioenergiaa
Olemme tehneet suurinvestoinnin omaan puhdistuslaitokseen, jossa kaikki tehtaassa käytettävät prosessivedet puhdistetaan. Vettä säästävänä toimena osa vedestä myös kierrätetään perunoiden esipesua varten. Puhdistuslaitoksessa on myös mädättämö, joka tuottaa biokaasuja. Biokaasua hyödyntämällä olemme pystyneet vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä.







0800 133 933 Chips Ab:n kuluttajapalvelu palvelee arkisin klo 8-12